"Hempuli alias Arvi Teikari on luonut lyhyen, mutta sangen hupaisan tasohyppelypelin, jota tähdittää englantilainen herrasmies suoraan höyryjunien ja siirtomaiden ajalta. Selittämättä jää se seikka, miksi temppuilevasta tasapainoaistista kärsivä gentlemanni on päätynyt käveleviä sieniä ja tappavan teräviä piikkimattoja kuhisevaan maailmaan, mutta liekö se oleellistakaan.
Oleellista pelissä on, se että päähahmo ei tahdo pysyä pystyssä. Kävely tasamaalla onnistuu, mutta vähänkin vauhdikkaammat loikat tai kielekkeiden reunoilta käveleminen saavat poloisen kiepsahtamaan ympäri alta aikayksikön. Jos ilmalento päättyy mahalaskuun tai muuten vaan eri ruumiinosan, kuin jalkojen varaan, jää sankari nalkkiin kuin kilvelleen kierähtänyt kilpikonna.
Säppyrästä selviää a-näppäimellä, jota painamalla tilaansa sadatteleva sankari pyörähtää taas jaloilleen. Pelastuskortin voi kuitenkin käyttää vain kolmesti kentän aikana, joten kieli on pidettävä keskellä suuta."
- MBnet, päivän peli 8.9.2009
Tämä on vain-luku-versio K-pelit-sivustosta:
- Vanhojen tiedostojen lataaminen on mahdollista.
- Sisältösivut ovat suurimmaksi osaksi näkyvillä.
- (Vanha sivusto on konvertoitu lähes kokonaan staattiseksi, PHP:ta on vain pieni pätkä, tietokantaa ei ole.)
Seuraavat asiat eivät toimi:
- Ei kirjautumista.
- Ei viestien / uuden sisällön kirjoittamista.
- Ei uusien tiedostojen uploadaamista.
- Käyttäjät-sivu ei toimi.
- Kävijälaskurien lukemat ovat vuosien takaa, eivätkä kasva.
- Varmaan moni muukaan asia ei toimi.
Jos jotakin oleellista puuttuu/on rikki (esimerkiksi jokin sisältö/tiedosto jonka olet tänne aikoinaan lisännyt) tai haluat muuten vain tulla juttelemaan, niin j -at- jare.fi -sähköpostiosoite on sopiva kanava siihen :). Voit ottaa yhteyttä myös, mikäli haluat jonkin vanhan sisältösi poistettavan sivustolta.
T. Jare 12.3.2021.
FallOver!
Tiedot
Versio-numero | |
---|---|
Kieli | Englanti |
Projektinimi | |
Versio-nimi | |
Kehitystila | |
Lisenssi | Freeware |
Tekijä | Hempuli |
Kotisivu | http://hempuli.com |
Avointa lähdekoodia | Ei |
Mahdollisuus luoda omaa sisältöä | Ei |
Alustat/käyttöjärjestelmät | Windows |
Millä tehty? | Multimedia Fusion 2 |
Tiedostot
Nimi | Tiedot | |
FallOver.zip | (Torava) 27.12.2010 28.12.2010 | 219 284 |
---|---|---|
ohmy.PNG | (Torava) 27.12.2010 | 216 268 |
ohmy2.PNG | (Torava) 27.12.2010 | 240 301 |